Tänään kirjottelen tietokoneella, joten ei tule omia kuvia.
Eli, tänään koulussa oli liikuntapäivä ja minä valitsin luistelun. Petyin, kun emme saaneet luistella edes hekeä vapaasti.. -.- No, meillä oli ringetteä ja jääkiekkoa. Oikeastaan sai valita, että pelaako jääkiekkoa vai leikkisikö jotain luisteluleikkejä. Valitsin jääkiekon.
Minulla oli suunnitelmissa, että menisin kavereiden kanssa koulun jälkeen Hesburgeriin, mutta en päässyt, koska minulla oli vielä 2 tuntia espanjaa, mutta kavereillani ei ollut.. Jäin siis vielä kouluun.
Juu, elikkä tänään sain englanninkielen kokeen. Numeroni oli 9.. Mielestäni se on huono numero, sillä yleensä olen saanut parempiakin numeroita..
Sain myös eilen Fyken kokeen ja tulokseni oli 9. Parempi, kuin yleensä ☺ Iloinen*
Sain muitakin kokeita ja monikin oli 9, mutta en jaksa kirjoittaa niitä nyt tänne .
No sitten.. Espanjan tunnilla me katsoimme espanjalaista elokuvaa/sarjaa, joka oli hyvä. Katsoimme sen 2 tuntia sitä ja elokuvan katselun syy oli laskettelijoiden määrä eli monet olivat laskettelemassa. (Liikuntapäivä. Sai valita ottaako luistelun, hiihdon vai laskettelun) Meitä oli vain 7 espanjan tunnilla. Elokuva oli ihan hyvä ja nimi on Serranon perhe.
Moikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti